Kaheksan jälkeen suunnistin junalle, keskustaan ja Tavastialle. Keikka oli loppuunmyyty jo ennakkoon, joten ovella oli turha lippuja norkoilla. No, mulla oli lippu ostettu jo pitkästi viime vuoden puolella, niin ei muuta kuin sisään vaan.
Tavastia oikein mainosti pari vuotta sitten, että ovat aikaistaneet viikolla olevien keikkojen showtimeä. Sehän toki sopii mainiosti. Niinpä en ehtiny juurikaan pitkästyä, kun turisas jo aloitti soitannan kello 21.
Ja vetivätpä kyllä mainion keikan. Tylyä battlemetallia, rankkaa tunnelmointia ja välillä railakkaampaa poljentoa, ja yleisö oli aivan tonnilla mukana.
Lavalla on normi hevipumppusetin lisäksi viulisti ja hanuristi, mikä tuo kivan säväykseen keskiaikaisia sävyjä tavoittelevaan musisointiin.
Turisas on kiertäny peräti viis kuukautta Dragonforcen kanssa, pitkin poikin Eurooppaa sekä päälle mittava jenkkilän kiertue. Hurja keikkatahti; esimerkiksi marraskuussa 26 keikkaa eli käytännössä joka päivä, ja vielä siinä välissä siirtyminen Euroopasta Jenkkilän puolelle. Tavastia oli kiertueen viimeinen pysäkki, ja bändi oli luonnollisesti helpottunut päästessään viimein kotiin, mutta samalla myös selkeästi liikuttunut erään aikakauden lopusta.
Tilannetta kuvastaa hyvin se, että viimeisenä biisinä soitettu To Holmgard and Beyondin (mainittakoon, että ennen tätä soi rankka heviversio Ra Ra Rasputinista, joka pisti paikan suorastaan mullin mallin) jälkeen yleisö piti sellaista mekkalaa, että vaikka aikataulu oli tiukka ja deadline painoi päälle niin lavalta ei ollu asiaa pois. Sotaherra Nygård päivitteli kiitollisena villiä lisävaadintaa, mutta sanoi, että kerta kaikkiaan ei ole aikaa. Kunnes hoksasi, että "perkele: me on oltu viis kuukautta rundilla ja tämä on viimenen keikka, jos me saahaan aikatauluongelmien takia potkut niin ketä vittu kiinnostaa?" Pitivät nopean palaverin ja sitten soi vielä yksi klassikko vanhemmalta levyltä (suokaa anteeksi, mutta en enää pysty erottelemaan mieleni sopukoista sitä, että mikä illan aikana soineista biiseistä oli kyse).
Sen jälkeen vielä uudet kiitokset yleisölle ja 10 minuuttia yliajalla DF:n roudarit lavalle.
Dragonforcen keikkapa alkoikin. Hillitöntä vauhdinpitoa ja kaameaa kepitystä.
Koko musiikin idea onkin oikeastaan huimissa, sikanopeissa, taidokkaissa ja pitkissä kitarasooloissa, jota kitaristit Herman Li (alla vasemmalla) ja Sam Totman vuoronperään soittelevat. Välissä basisti.
Toinen erikoisuus on lavaesiintyminen. Lavalla on kokoajan jotakin ilveilyä ja kommervenkkiä menossa, milloin toisen kitaristin soittaessa toinen haukottelee ja milloin toisen soittaessa toinen haistaa kainaloita ja pökertyy. Ja niin edelleen.
Bändi onkin erikoistunut lavaesiintymisessään kunnon kieli poskella -meininkiin. Välispiikit olivat huvittavia ja eräs kännykällään videota kuvannut sai varmasti ikimuistoisen videon, kun laulaja sieppasi puhelimen ja kuvaili kaikenmaailman lähäriä jos mistä ilveilystä ja jokaisesta soittajasta pitkät pätkät.
Välillä myös ukrainalainen urkuri Vadim Pruzhanov osallistuu kepitykseen kannettavilla vehkeillä. Illan erikoisin spesiaali oli kuitenkin battle, jonka he vetivät commodore 64-tyylisen musiikin päälle taistelumeikit poistaneen Turisaksen Netan kanssa.
Mainittakoon, että Vadimin lavakäytöksessä on energiaa kuin Norjan euroviisuesityksessä. Lisäksi hänen soitinarsenaaliinsa kuuluu eräs maailman vaikeimmin soitettavista soittimista eli theremin. Se on siis lähinnä auton antennin näköinen soitin, jota soitetaan liikuttelemalla kättä sen lähellä. Eli siis ilman fyysistä kosketusta, sähkökenttien muutoksen avulla.Puolitoista tuntia soittivat, ja keikka päättyi komeasti meikäläisen punttimusaan (niitä muuten kuultiin keikalla kolme vetoa), vaikeimpaan Guitar Herossa pelattavissa olevaan kappaleeseen Through the Fire and Flames. Biisin aikana myös siviilipukuinen Turisas tuli lavalle leikkikitaroiden kanssa ja viimeisen keikan jäähyväiset venähtivät pitkiksi. (Huomaa väliin puikahtanut Koffin promotyttö..)
Vauhdikas ilta, joskin sanottava on, että minun, kuin myös ilmeisesti muutenkin enemmistön mielestä Turisas oli se illan kovin anti. Niillä on lavaesiintymisessä kunnon asenne ja meininki, yleisönsä hyvin ottava sekä sympaattisia välispiikkejä viljelevä laulaja (voiko näin sanoa battlehevibändin välispiikeistä?) ja välillä poljentoa kuin Korpiklaanilla konsanaan. Paitsi tylympää. Menen jatkossakin katsomaan, se on saletti, jos ne vain kotomaassa esiintyisivät. Kautta aikain keikkalistallakin korkealla.
Nonni, siinä yhen aikana olin kotosalla, ja pyrin sitte samoin tein nukkumaan parhaan kykyni mukaisesti. Turisas vaan tahtoi soida päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti