Passi kaulaan ja portista sisään, Sturm und drang siellä jo keikkaansa vetikin. Siinä soppelisti ehinki kuulemaan Fear of the Darkin, eli covereita edelleen keikkalistassa on, vaikka omiakin biisejä ois jo kahen levyn verran (ekana kesänään ne soitteli Fear of the darkin lisäksi mm. Priestin Breaking the lawia ja Dion Holy Diveria.. mutta siitähän onki jo aikaa...)
Muutaman biisin siinä ehdin kuulla, muun muassa sytkärit syttymään saaneen Indianin. Viimeisenä tuli oikein vauhdikkaana potpurina viimesin (?) sinkkulohkasu Break Away (jossa on mielestäni hyvin miellyttävä poljento muuten) ja ensimmäisen levyn Forever putkeen vedettynä.
Äänen laatu oli kyllä jotenkin ankea. Kajarit näytti verhon läpi olevan ainakin kooltaan todella vaatimattomat, ehkä tämmönen näinki isolla kentällä oleva festari vaatis vähä munakkaammat ämyrit. Andrella oli jotakin vaikeuksia myös laulamisessa (ilmeisesti nimenomaan edellä mainittuun äänentoistoseikkaan liittyen), se näytti vähä niinku se joutuis pidätteleen ja kaikki vähänkään kovempaa tulevat kohdat se laulo pois mikistä. Mikä lie oli homman nimi, en tiiä, onko se sen tyyli vai tekniikan puolelta tullu käsky.
Bussielämän kaveri on kiertäny Sturmilaisten mukana miksaamassa kun Sonata tuli kiertueiltaan ja jäi luovalle (levytys?)tauolle. Siltä kai sitä ois voinu ohimennen kysästä, jos ois jossai sattunu sen näkemään. Kai se tuollakin oli puikoissa.
Mutta soittaahan pojat kyllä osaa, ja lavalla alkaa olla meininkiäkin jo melko mukavasti. Ja se urkuri on edelleen tosi sympaattisen näkönen babyface, ei lakkaa hymyilyttämästä ku se siellä moshailee. Mutta sormet käy silläkin, sehän se on tärkeintä.
(kännykuva, ku olin unohtanu idioottikameran koneeseen kiinni ja se oli purkanu akkunsa; jostain syystä en tullu ottaneeksi järkkäriäkään mukaan vaikka photo-oikeudet tietty ois ollu, ja oisinpa vielä lisäksi ollu ihan selvästä päästä autolla liikenteessäki... mutta nyt sitte katotaan kännykuvia...)No, keikkahan loppu, ihmettelin siinä hetken, että mitähän tässä tekis ja päätin sitte jäähä kuunteleen vielä Popedaa ku kerran paikalle olin saapunu. Bäkkärillä kävin vähä kuupoilemassa, ja totesin, että tällä festarilla tarjoilu kyllä pelaa. Ainut mikä makso tais olla alkoholi, ja sitähän ei passannu juuri maistellakaa ku auto oli parkissa festarialueen ulkopuolella. Ja Grolshia vielä hanassa...
No, siinä istuskellessa alkoki jo Maamme-laulun sävelet jyhkeästi kajahdella, kun Popeda aloitteli keikkaansa. Piti siirtyä kahtoon. Ja voi jumalaare mikä keikka oliki eessä!
Paten takavuosien vaikeuksista ei oo tietoakaan, mies on uskomattomassa vedossa. Näin kovaa vauhtia en oo sen nähhy koskaan pitävän. Enpä kyllä ookkaa siltä festarikeikkaa koskaan nähny, mutta silti. Pientä flirttiä yleisölle ja muuta ohjelmaa oli koko ajan menossa paitsi lavaesiintymisessä, myös laulussa ja välispiikeissä.
Vauhdissa oli myös muu bändi: Costello, joka soittaa vaikka kitara niskansa takana, Lacu, joka rumpaloi ihan miten sattuu, vetää komppia vaikka seisaaltaan toinen kapula suussa (oikeasti), Iso-Pate, joka pimputtelee koskettimia hyvin näppärästi ja basisti...kin pysyy tahdissa :D
Ja yleisöhän arvatenkin on mukana, koska kaikki tietää kaikki biisit. Vai mitä sanotte listasta, joka pitää sisällään muun muassa biisit Matkalla Alabamaan, Sukset, Pitkä kuuma kesä, 20 senttiä, ukkometso (tosin hieman räväkämpänä versiona), Tahdotko mut tosiaan, Kersantti Karoliina ja Kaasua, komisario Pepponen?
Pepposen aikana (ja myöhemmin Costellon lauluosuuden aikana) lavalla kävi myös Hautamäen nuori Alex-poika hoitelemassa basso-osuudet. Poika hoiti ruutunsa nätisti ja sai yleisöltä hyvät aplodit. Mainittakoon, että ensimmäisen pikku tauon jälkeen omat biisinsä lauloivat basisti Jyrki Melartin, joka tulkitsi antaumuksella Kari Kuuvan Tango Pelargonian urkujen ja rumpujen säestyksellä, sekä tietysti Costello Hautamäki, joka lauloi hienon Kun mies unelmoi -biisinsä.
Aikasemmin päivällä juttelin Myötätuulirockin(kin) taustavoimissa häärivän Lasse Norreksen kanssa, ja hän mainitsi festarin muuttaneen ohjelmaansa tälle vuodelle kiinnostamaan aiempaa laajempaa yleisöä. Ja toden totta Popeda on onnistunut kosiskelu vanhemman väen suuntaan. Mutta uppoaa Popeda, ainakin tällä tavalla esitettynä, myös nuoremmalle polvelle. Harvalla keikalla on nähny samalla tavalla pomppimassa pieniä tenavia, teinejä, kolmekymppisiä ja ihan mummo-osastoa (oikeasti).
MTR on tunnettu siitä, että sinne lähialueen ihmiset vaeltavat kauniilla ilmalla pickikille. Eli vähän toisenlainen festari. Hakunilan urheilupuiston kentällä on tilaa istuskella, ja paikalle mahtuisi varmaan 20 000 ihmistä. Norres kuitenkin totesi tavoitteen olevan kahdelta päivältä yhteensä 10 000 ihmistä.
Provinssin kanssa festari ei kuulema kilpaile, sillä kolme neljästä vieraasta saapuu Hakunilaan aivan lähietäisyydeltä. Viksu mies kun on, totesi vielä perään, että Suomessa on 12 kesäviikonloppua, jos rupeat laskemaan, että mitä on minäkin viikonloppuna eri puolella Suomea niin festivaali jää järjestämättä. Totta joka sana.
Illan ois päättäny tänään vielä Apulanta, se jäi (taas) näkemättä. Mutta mutta. Huomennaki ois jotakin katottavaa paikalla, sillä illan päättää Stratovarius. Monenlaista myllytystä bändin kanssa on ollut, ja porukkaa on tullut ja mennyt kuin pyöröovista. Odotanpa silti, mitä tuleman pitää. Ja Porran bassokuvioita tietysti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti