Niinhän tuota tuli pitkästä aikaa käytyä vähän keikkaaki kattelemassa, Callisto ja kertaalleen tänä vuonna nähty Crib 45 ois ollu tyrkyllä Dantesissa, mutta lähin kuitenki Virginiin kahtoon Viikatetta.
Monsteriser veti lämppäriksi ihan tymäkän keikan, meinasi mennä ihan niin sanotusti jalan alle. Miitrin johdolla oli porukka oli vedossa ja lämmitti mukavasti yleisöä. Miitrin välispiikit oli kovasti samankaltasia ku Kotiteollisuuden Hynysellä, mutta tokihan yhteistä löytyy paljonkin sen menetetyn ulkonäön lisäksi. Bändit kun on suunnilleen samoilta kulmilta lähtöisin ja on Monsteriserin laulaja-kitaristi tieten ollu kotiteollisuuden levyilläki mukana.
No, pieni välitankkaus ja odottamaan Viikatetta. Porukkaa oli valunu jatkuvasti lisää ja Virginihän suorastaan pullisteli. Levyltä kuunneltuna Viikate on toisinaan vähän yksinkertaisen junnaavaa ja sanoitukset pyörii vähä liianki tiukasti siinä yhdessä ja samassa, mutta kyllä se livenä sitten toimii tämäkin. Vaikka saunaa ja viinaa ja tervaa on tietysti tarjolla muodossa ja toisessa lavaltakin esitettynä. Jotenki ote vain on vielä rokimpi, johtunee varmaan biisivalinnoistakin. Tai sitte se vaan tuntuu.
Keikkaelämys jäi vain lyhyeksi, kun jouduin poistumaan kesken kaiken. Mutta tulipahan nyt sen verran nähtyä, että tohtii sanoa nähneensä. Häätyy joskus tarkastaa bändi ihan kunnolla, paremmalla ajalla.
--
Ai niin, sen verran tulevista keikkahommista, että ikinuori Ronnie James Dio tulee nähdyksi vielä tämän vuoden puolella toiseen otteeseen. Tällä kertaa mies tosin tulee Suomeen Dion keulakuvana. Holy Diver vaan, häätyy seki kertaalleen livenä nähdä. Lieneekö monta tilaisuutta enää tulossa, kun ei tässä Ronniekaan enää nuorru!
Päivämäärien vuoksi suuntaankin korkkaamaan uuden keikkapaikan Tampereen Pakkahuoneelle, Tampesterin keikka kun on lauantaina, voi "keikkailla" ihan tunteella, toisin kuin Tsadin sunnuntaikeikalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti