Tuli tänäki vuonna sitte nähtyä keikkaa maan rajojen ulkopuolella. Tällä kertaa tie vei, sanoisinko oikeasti että sattumoisin Tallinnan Rock Cafe -paikkaan. Muilla reissuilla siellä olin, kun yksi porukasta sanoi tietävänsä paikan. Ja olihan se sitten testattava.
Paikalle päästiin ja ensimmäinen bändi, Pimpfish nimeltään, olikin jo soittamassa. Nappasin nopeasti tiskiltä oluen (Rock -olutta taas tietysti kun kerran sitä saa) ja menin lavan vierustalle fiilisteleen uutta tuttavuutta.
Hyvälaatuista rokkia veteli pumppu ja naislaulaja lauleskeli genreensopivasti.
En ehkä normaalisti tämän tyylistä musaa menis kuunteleen, mutta oudossa paikassa täysin ilman odotuksia vastaan tullut musa meni suorastaan jalan alle, ja hyväksyvästi piti puistella ihtiään musiikin tahdissa. Joskin kevyesti, krhm, tietty...
En ehkä normaalisti tämän tyylistä musaa menis kuunteleen, mutta oudossa paikassa täysin ilman odotuksia vastaan tullut musa meni suorastaan jalan alle, ja hyväksyvästi piti puistella ihtiään musiikin tahdissa. Joskin kevyesti, krhm, tietty... Soittajien välissä kattelin hieman tarkemmin ympärilleni. Rock Cafe on siis pelkästään livemusan varaan rakentuva klubi ihan helposti saavutettavissa Tartu maanteen varressa. Klubi on rakennettu vanhan sellutehtaan halliin. (Tuolla piipun juuressa, mennään vähä niinku kulman takaa sisään.)
Ja kun kerran entisestä tehtaasta on kysymys, niin interiööri oli sen mukainen. Itse asiassa paikasta tuli vahvasti mieleen hieman laajennettu Nosturi. Hyvät puitteet rokkiklubille. Kaljaa sai jonottamatta tiskiltä ja palijo mittäähän se ei maksa... 
Osa klubin listoilla olevista bändinnimistä ei hirmuna mitään sano, mutta on seassa koviakin nimiä. Esimerkiksi ihan hiljattain siellä on vieraillu eestiläisen metallin kova luu Metsatöll (suosittelen muuten tutustumaan, jos folk-vivahteinen ulkolainen metalli kiinnostaa) ja lämppärinään tuttu Ajattara.
No, illan pääesiintyjäkin lavalle sitten viimein kapusi. Hienon käärmelogon omaava Pantokraator alkoi soittamaan, pääjehunaan aluksi tirehtöörin takkiin sonnustautunut vokalisti Lauri Saatpalu, joka on ilmeisesti yksi Viron kuuluisimmista laulumiehistä (tämä perustuu mutuun ja puutteellisella vironkielellä tehtyihin käännöksiin aiheesta). No, kyllähän laulajalle tila lavalla annettiin, jotenki oli selviö, että kuka se stara on...
Itse musiikki on vironkielellä laulettua progressiivistä folk-rokkia, joten erittäin mielenkiintoinen musiikkiperformanssi olikin luvassa. Bändi esittää esikuvikseen vaatimattomasti mm. Pink Floydin, Jethro Tullin, Jean-Michel Jarren ja Genesiksen, joten kun nuita aineksia pistätte sopaksi ja lisäätte vähä joikaamista niin kai tää aika lähelle sitä menee.
Laulusta tuli itelle ja muutamalle muullekin mieleen muuten joiltakin kohdin Lapin joikut, joten ehkä siksikin tämä musa suomalaiseen mielenlaatuun hyvin sopi. Taustalla oli myös kahden hengen enkelikuoro, tosin näitä naisääniä ois voinu käyttää päälaulajan oheen voimallisemminkin.
No, kuten totesin, meleko omalaatuinen musiikkikokemus se oli, ja erikoisen paikan huomioiden olin hyvinkin haltioitunut illan annista. Hienolla logolla varustettua t-paitaa en valitettavasti saanu ostettua, koska niillä oli myynnissä vain kirjaa ja levyä ja sen semmosta... Vähän muuten harmittaa, että en tullu ostaneeksi levyä matkamuistoksi. Ei ois ollu täkäläisen mittapuun mukaan kalliskaan, vaikka oli tupla. Plääh.
Mutta; helevetinperkeleen toimitus lämpimästi suosittelee: jos käyttä tallinnassa niin tarkistakaa ihmeessä www.rockcafe.ee, josko ois jottai mieluista tulossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti