tuskanhikeä -09

Niin, tosiaan. Tuskan lauantai tuli käpästyä. Millää en päässy aamulla tarpeeksi aikasin taaskaa vauhtiin, niin jäi Dauntless kuulematta. Justiin viimestä biisiään lopettelivat ku Infernolavan ohi kävelin kohti päälavaa. Harmi sinällään, oisin sen halunnu kuulla. No, ei maha mittää.

Festari alkokin siis päälavalta ja heti alkuun kunnon tykityksellä, sillä Faceless ja Sabaton olivat logistisista syistä johtuen joutuneet vaihtamaan soittoaikaansa. Eli nyt iltapäivä-kolmelta päälavan valtasi ruotsalainen sotametalli ja Sabaton.

Olipahan menoa heti alusta alkaen. Eka biisi, Ghost Division, räjäytti meiningin kattoon välittömästi. Laulua tuli korkeasta polviasennosta ja matalampaakin liekkien säestämänä. Äkkinäisempää olisi hengästyttänyt jo pelkkä ryysääminen.

Bändi vaikutti olevan aivan oikeasti otettu suomalaisten Tuska-fanien vastaanotosta. Pitkiksi venyneissä kiitospuheissa aloitettiin siitä, kuinka hyvin henkilökunta otti heidät vastaan venuelle saapumisesta lähtien, ja kuinka ensimmäiset fanit huusivat Sabatonia tuntia ennen keikkaa lavan edessä.

Itseasiassa Joakimin spiikit katkaisivat soitannan pitkiksi ajoiksi joka biisin välissä, niin paljon hän äimisteli jatkuvasti suomalaisten Sabaton-intoa. Kiitoksia ja kumarruksia tuli, eivätkä ne vaikuttaneet edes millään tavalla teeskennellyiltä tai ulkoa opetellulta. Muu bändi säesti jatkuvasti nostelemalla peukaloitaan yleisölle Joakimin spiikkaillessa.

Vähän Suomeakin oli opeteltu. "Kippis, kiitos ja ei saa peittää" tosin olivat ainoat sanat jotka heti tulivat mieleen. Vähän mietittyään hän lisäksi "moi mukulat" ja sitten tietysti yleisön avulla perkeleet ja voivitut.

Valtaosa biiseistä tuli uusimmalta The art of war -albumilta. Ilmoille raikasi niin Panzerkampf, 40 1 kuin suomalaiset villiinnyttänyt (etenkin kun se alustettiin "we in Sweden were pussies but you..." -välispiikillä höystetty) Talvisota. Vanhimmalta levyltä soi myös mukava Panzer Battallion.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että erään spiikin aikana urkuri näppäili selkeää Sonataa, joka (nyt tässä mielikuvitusnauhoja päässäni kelaillen) oli kai alkupimputusta Fullmoonista.

Itseasiassa pitkät välispiikit venyttivät keikkaa niin paljon, että aikaraja paukkui. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että bändi kiihdytti viimeisen biisin tahdin lennosta toiseen potenssiin, että eivät vetäisi kovin pitkästi yli. Mielenkiintoinen loppusilaus huimalle keikalle!


Sabatonilla oli keikan jälkeen signing session viereisellä EMP:n myyntikojulla. Välispiikissään Joakim lupasi, että he istuvat signeeraamassa niin kauan että joku raahaa heidät pois. Tarina kertoo, että tämä oli pieni valkoinen valhe, sillä siinä vaiheessa, kun signeerausaika oli lopussa ja jono vielä kiemurteli pitkin kenttää, bändi oli hypänny tiskin yli ja kadonnu väkijoukkoon jatkamaan signeerausta. Sanoisin tätä todelliseksi faneille omistautumiseksi!

Kaiken kaikkiaan siis huima alku Tuskan lauantaille. Suuntailinkin siitä sitten suoraan Sue-lavalle, jossa Jon Oliva's Pain oli juuri vetämässä ensimmäistä biisiä kun paikalle saavuin.

Jon Oliva on siis Savatagen entinen nokkamies, joka nyt kiertää lavoja Pain -yhtyeensä kanssa. "I'm Jon Oliva and this is my Pain."


Tarina mukaan itse Savatage lopulta kuoli sen jälkeen, kun toinen Oliva ja Jonin pikkuveli Criss menehtyi onnettomuudessa rattijuopon kanssa. Eturivissä olleet tietävät kertoa, että Jonin haikea Believe sai eturivissä monet kyynelehtimään.

Tällä keikalla oli jatkuvasti hieman pieniä teknisiä ongelmia muun muassa Jonin keyboardin ja rumpupeltien kanssa, mutta muuten keikka soitettiin varmasti läpi ja parhaillaanhan metalli jopa ilman taustatarinoita on erittäin kuunneltavaa musiikkia.

Jon on todella iso mies ja iso osa keikasta laulettiinkin istualtaan. Äänialaa se ei tuntunut haittaavan, sillä mies todella lauloi etenkin balladit oikeasti tylyn kauniilla tavalla.



Jon Olivan jälkeen palailin takaisin kentälle, siellä jo aikataulumuutoksen takia myöhemmän ajan saanut jenkkiläinen The Faceless jo soittelikin. Tyypityksen mukaan mun ei pitäny jaksaa tätä täysin suoraviivaista konekiväärikomppi-metallia omituisine rytminvaihdoksineen jaksaa, mutta niin se vain oli jäätävä kuuntelemaan.

Keikka oli muuten aivan sujuva ja todella tymäkkä, mutta välispiikit jättivät vähän toivomisen varaa. Jokainen biisi loppui kuin seinään sanoihin "Thank you so fucking much", eikä sieltä palijo sitä fuckingia enempää kuultukaan. No, annetaan anteeksi, sillä ainoassa vähän pidemmässä välispiikissä laulaja kertoi jääneensä koneesta pois mannerten väliselle lennolle pyrkiessään, ja sen takia hän oli saapunut Suomeen vain 2 tuntia ennen keikkaa nukkumatta laisinkaan välillä. Siihen nähden hän suoriutui keikasta hyvin. Ja se vielä on sanottava, että jos mörinälaulu tapahtui ilman minkäänlaista koneellista apua, niin jopa minä olen katkera! Tuli meinaan syvältä se ääni!

No, jenkkipumpun jälkeen palailin Sue-lavalle, jossa brittibändi Evile aloitti soitannan pienen odotuksen jälkeen. Joo. Ihan kai ok. Mikä tahansa suomalainen autotallimetallibändi ois voinu vetää samanlaisen keikan. Tarvitaan kunnon lavamenoon muutakin kuin siistit kitarat. Hillitön moshpit pyörähti käyntiin kylläkin, ja pennuille sai taas antaa poikittaista ihan kunnolla ku eivät pysyneet jaloillaan.

No, kentälle taas ja Amorphista odottamaan. Ja sieltähän se tuttu ja turvallinen meno tulikin. Itseasiassa tämä keikka oli jollakin tapaa tymäkämpää menoa kuin aiemmat kaksi livekeikkaa, jotka oon pumpulta päässy näkeen. Ehkä paikalla oli nyt vähän enemmän ihan oikeastikin Amoa jonakin pitäviä.

Pieniä muutoksia taas settilistassa. Sampo ja Silver Bride soivat peräkkäin, setissä kuultiin Creed sekä päätöskappaleena Elegyn My Kantele.


Keikan loppuessa pakittelin Inferno-lavalle, jossa pienen hetken odoteltuani aloitteli kreikkalainen Firewind. On heti niin klassista perusmetallia, että eipä kai sitä voi kovin lyttyynkää haukkua. Hyvä ja energinen keikka muutenkin, ja isot pinnat pitkälle rumpusoololle. Ei toki vedä vertoja Vinny Appicen soololle, mutta silti miellyttävä lisä hyvään keikkaan. Ja wanha klassikkolaina Maniac tietysti sai porukkaan vauhtia :)


Illan päätti vielä päälavalle noussut Suicidal Tendencies.

Laulaja kyllä jaksoi temuta lavaa ympäri, mutta onhan tämä ehkä vähän väärällä festarilla Tuskassa. Etenkin, kun tämä yhtye korvasi Bullet For My Valentinen, jonka jättäytyminen pois oli suuri henkilökohtainen pettymys.

Törmäsin siinä sitte "aikani kuluksi" festarialueelle ehtineeseen kaveriin, joka toimi jälleen ulkomaisten bändien band hostina. Ehti seki hetken huoahtaa ku kerran bändi oli lavalla. Sanoi vaan, että vaatimukset on hyvinkin moninaiset, mutta tunnusti, että Suicidalin jätkille oli piisannu ku ne oli vieny mäkkäriin syömään. Tosin jäsenien kamoja oli haettu useampaankin otteeseen hotellilta ennen keikkaa...

--

Joo, mutta siinähän se lauantai. Sabatonin jälkeen kaikki oli enemmän ja vähemmän laskettelua, poislukien Amo, jonka tosin näin tosiaan jo kolmannen kerran tänä kesänä. Jos ei niin monta keikkaa ois takana niin tuo Tuskan keikka ois voinu olla vaikka miten hyvä, nyt se oli vain ns. tosi hyvä.

Seuraava koitos onki sitte jo perjantaina Turun Ruissalossa. Perjantai on todellinen mörrimöykkypäivä: Slipknot, Disturbed, Children of Bodom ja upea Deathstars vaikka mainitakseni. Sielläkin aikataulun laatija pitää sitte meikäläisen mietteliäänä, sillä vaihtoehtomusiikista koostuva lauantai ei tarjoa mitään, kun taas sitte sunnuntaina ois mm. Faith no More sekä 2006 Ruisrockissa aivan hillittömän keikan heittäny Gogol Bordello. Mutta FNM lopettaa vasta yhentoista jälkeen ja maanantaihin pitäs selvitä töihin, joten ehkä käyn vain ykspäiväsen reissun... No, tässä on pari päivää aikaa miettiä.

tuskaa pakkasella

Suonette anteeksi otsikon sanaleikin näin helteen keskellä.

Mutta kun kerran Tuskan liput ei tänä vuonna mee kaupaksi niin niinhän tuota tuli itekki lippu lopen hankittua. Lauantaipäivä on siis omistettu Tuskalle.

Viime vuonnahan minä tuon festarin testasin ihan joutessani, ku sainki työtehtävien takia sinne passin aivan festariaamuna vaikken ollu akkreditoitunu enkä mittää. Ja ku työtehtävätki oli ohi hyvissä ajoin perjantaina niin pitihän se passi nyt toki "kuluttaa" loppuun. Notta jos sitä nyt kävis sitte ihan tuen vuoksi maksavana asiakkaana.

Sehän on, raivoisasta musiikkilinjasta huolimatta, erittäin leppoisa festari, ihmiset on hyvällä tuulella eikä mitään järjestyshäiriöitä näy. Tosin tuommosiahan ne tahtoo olla muutki festarit..?

Niin tosiaan, viime vuonnahan liput myytiin loppuun jo toukokuun puolivälissä. Tänä vuonna lippuja on yllättäen edelleen saatavilla, vaikka säätievotuski on jo päiväkausia lupaillu täyttä mollukkaa ja hellekelejä viikonlopuksi.

Finnish Metal Eventsin tj. tässä meinaili, että tältä vuodelta kaiken maailman konsertit ja Provinssin Manowarit syö Tuskan vierailijoita, lisäksi sellaisen tosi suuren vetonaulan puuttuminen (viime vuonna Slayer) varmaan vie kans kävijöitä. No, uskon, että lauantai ainaki menee loppuun näillä keleillä, oli niin tai näin.

Alustavaa listaakin tuossa tekaisin lauantaipäivälle. Siellä on hieman päällekkäistä tarjontaa, joten ikävä kyllä esim. Profane Omen ja Korpiklaani jäänevät tällä kertaa näkemättä. No, ne oonki molemmat nähhy ihan vasta, korpparit reilussa puolessa vuodessa kahestiki.

Jotakin uuttakin ois luvassa, Jon Oliva's Pain -yhtyettä odottelen kovasti, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, lisäksi tietysti Sabatonin maailmansota-heavy on nähtävä ja Amon kanssakaan ei muita soita niin ehkä se menee sitte kolmannen kerran kuukauden sisään. Mulle illan pääesiintyjä tuleeki yllättäen Kreikasta, nimittäin Firewind, sillä pääesiintyjä Suicidal Tendencies ei sytytä laisinkaan punkkimeiningillään.

Ja tässä yhteydessähän on heti sanottava, että suunnitelmathan on tehty rikottavaksi, mikä on se festarien suola. Etenki ku on hellettä ja saa tuoda omat juomat....

--

Pikafiilistelyä viime vuodelta.

Kreator




Sonatan Tony vetää



Saman pumpun Henkka, taustalla Marko




Henkka ja Eikka. Pidän tästä kuvasta.




Tämä kelpaisi vaikka suoraan Tuskan promokuvaksi :)




Färsaarten Tyr, joka oli festareiden ylläri.




Ja se Slayer, en päässy ihan lähelle :D

kalajoen juhannus 2009

Rästipäivitys numero kaksi, ja rästipäivitys siksi, että teen tämän epäkronologisessa järjestyksessä edelleen odottavan AC/DC-päivityksen alta.

Kalajoen juhannuksen artisteja siis kattelin männäviikolla, ja bongasin, että perjantaina lauteille nousisi itse Amorphis. No, sekkää ei vielä mittää ku oon sen jo nähhy ja tuun epäilemättä kesän aikana vielä kerran pari näkemään, vaan pikemminki se, että Amon jälkeen lavalle nousisi itse Scooter.

Okei, tässä kontekstissa tämä Scooter-juttu tarvinnee pientä selvitystä: Minä oon tehny lukioaikoina tiskijukan keikkaa ja -90 luvun eurodance on vähän liiankin tuttua. Scooter kuului tuolloin minun henkilökohtaisiin suosikkeihini vauhdikkaalla menollaan. Scooterin debyyttilevy ...and the beat goes on kolahti meikäläiseen ihan kympillä ja sai aikanaan soittoakin. tosin tässä vaiheessa on muistutettava, että tuohon aikaan minun lyhkäinen tiskijukanurani lähenteli jo loppua.

Paikalliseen tanssikansaan Scooterin musa ei ihan niin uponnukaan, aivan harvoja pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Yksi näistä poikkeuksista taisi olla Hepe, jolle viime viikolla asian selvittyä soitin, esitin asiani ja kysyin, että kiinnostaisiko lähtiä kahtoon, johon Hepe vastasi oitis, että "pidetään asiaa sovittuna."

No, joka tapauksessa Scooterin näkeminen livenä oli tuohon aikaan semmonen ns. "nuoruuden haave", joka ei oo koskaan oikein toteutunu eikä oo ollu millään tavalla ajankohtainenkaan nyttemmin, kun maku on liukunu vähän raskaampaan suuntaan (voisi se olla huonomminkin, kysykää vaikka E-Typen Bo Martin Erikiltä joka soitteli uransa alkuvaiheessa Hard rock -bändissä ja lipsahti siitä pysyvästi dancen pariin..). Nyt kun totesin, että jussi on auki ja Scooter tulee maisemiin niin käyään ny hemmetissä tämä "haave" toteuttamassa.

Niinpä perjantai-iltana pieni autollinen väkeä suuntasi kohti Kalajoen Hiekkasärkkiä. Siinä mukavasti kalja-pari kului matkajuomisena hiekkoja pitkin portille astellessa, ja kun alueelle päästiin, niin ei muuta kuin hakea hyvä paikka ja Amorphiksen soitto pääsi vauhtiin.

Tuttu intro ja Majestic Beastilla homma käyntiin. Onhan se makia, eikä muuksi muutu.

Amorphis kuuluu niihin bändeihin, joka hieman varioi soittolistojaan keikalta toiselle. Vaikka nytkin oli lyhyehkön (10 biisiä) setin biisilista pohjiltaan sama, niin pari uuttakin biisiä kuultiin. Aiemminkin oon päässy kuulemaan Amorphiksen keikoilla live-ensi-iltoja, ja niin kävi sattumalta (korjatkaa jos oon väärässä) myös juhannusaattona, kun setin kolmantena biisinä soi Skyforgerin parhaimmistoon kuuluva kolmosbiisi From the heaven of my heart. Hyvinhän se toimii livenäkin, ja toi kivan säväyksen biisilistaan.

Heti sen perään soi myös biisi, jota en ihan suoralta kädeltä osaa väittää ite kuulleeni livenä aiemmin: wanhalta Tales from the thoushand lakelta napattu, tein minä pillin pajupuusta-teemasta käyntiin lähtevä Magic and Mayhem, joka hieman "koneellisemman" keskiosansa ansiosta toimi mainiosti, varsinkin kun Tomi hoksasi vielä kysellä Scooter-liitännäisiä asioita välispiikissään. Arvasi kyllä hänkin, kuka tälle teiniyleisölle on se illan pääesiintyjä.

Joutsenen normi-mikkikin lavalla oli, mutta jostakin syystä laulu tapahtui tällä kertaa ihan tavalliseen kapulaan. Tiedä häntä miksi.



Amo toimi niinkuin Amo toimii. Hyvä, joskin lyhyt keikka. Sattuneesta syystä tämä keikka jäänee muita paremmin mieleen, tosin lähinnä ulkomusiikillisista seikoista johtuen...

No, autolle pikaiselle tankkaukselle (rannekkeella sai onneksi juosta ulos ja sisään), ja odottamaan Scooteria. Bändin ois pitäny jo hyvissä ajoin alottaa, mutta onneksi keikka myöhästyi alustaan pitkästi "koska Scooter ei ole vielä paikalla". Väkeä oli pakkaantunu kenttä täyteen ja tunnelma oli tiivis, tosin festariketun konstihan on sillon mennä vähän laitaan, ja aidan puolelle pääsikin kohtuullisille paikoille suunnattomasta pentupaljoudesta huolimatta. Välillä juontajakin kävi jo lavalla pyytämässä, että kaikki ottavat vähintään yhden askeleen taaksepäin. Alkoi tieten eturivissä olla jo aika tukalat oltavat ennen illan päätösaktia.

No, alkoihan se keikkakin viimein. Oikein kunnolla tulen ja kipinöitten kanssa mentiin komiasti introt (O Fortunan upeat rytinät Carmina Buranasta) ja eka biisi (call me manana..? Painoin tuolloin kyllä hyvin mieleen avausraidankin, mutta sepä on päässy tässä jo kaikessa tohinassa unohtumaan. ) Kyllähän sieltä setissä sitte kaikkia hittibiisejä tuli, kuten I'm raving sekä muistaakseni myös se kaikkien aikojen paras scooter-biisi Nessaja.

Heleppuahan se on olla Scooterin tyyppeinä lavalla. H.P. Baxxter vaan huutelee mikkiin "wicked" ja kaikki huutaa ihan raivona. Meno on järetön ja kaikki hyppii ja pomppii.

Ite minä oon kasvanu touhusta jo vähä yli, mutta kyllä sitä silti vähä piti kekkereihin osallistua, ku kerran sinne asti oli lähteny kahtoon.



Jostain syystä näissä molemmissa valitsemissani kuvissa taustalla tanssii tanssityttöjä. Sanottakoon, että ehkä enemmänkin siellä kävi pari hintelää kossia pomppimassa ja tsemppaamassa yleisöä...

Tämän keikan lopputulemana voinkin yksinkertaisesti sanoa, että nytpä se Scooter tuliki nähtyä. Haave on toteutettu, eikä siitä kai kummempaa :)

Ehittiin vielä ottaa pikaset tyypit Sashista teltan puolella, ku pitiki sitte suunnata takasin autolle.

--

Itse Kalajoen juhannuksesta on sanottava, että kyllähän näistäkin kekkereistä aika on jo ajanu meikäläisen ohi. Niin on pieniä nämä festaroijat. En tiiä onko tässä parin viime vuoden aikana tapahtunu oikiasti joku murros entistäkin nuorempaan suuntaan vai oonko minä vaan vanhentunu entistä nopiammin. Pieni lava ja melko pieni kenttä ja siihen paljon tulossa porukkaa. Eli jos ei oo jotakin TODELLA mieluista bändiä, niin kannattaa miettiä kahteen tai kolmeen kertaan, että kannattaako sitä sisäänpääsymaksua maksaa.

MTR 09 - lauantai

Tehäänpä rästipäivitys, että saahaan joskus jottai uuttaki matskua tänne.

Eli Myötätuulirock ja lauantaipäivä. Siinä Maarinkunnaassa (-kunnaksessa?) kävin vähä alottelemassa, kunnes suunnattiin Junnun kanssa Hakunilaan ja oikoreittiä kohti MTR:n porttia. Kaunis ilma oli houkutellu liikkeelle huomattavasti perjantaita enemmän porukkaa, ja lähiseudun nurmikentätkin olivat täynnä pussikaljojaan kittaavaa nuorisoa.

Joku mikälie vippiläinen tuli tarjoamaan vapaalippuaan Junnulle sopivasti portilla, ja kun se hinnaksi kymppiä ehdotti niin kaupat tuli heti. Joten Junnuki pääsi aika halvalla sitte sisään. Joskus tuuriakin, siis.

No, porukkaa tosiaan oli sisäpuolellakin ihan mukavasti. Juuri parahiksi aloittanut Klamydia siellä soitteli ja ihmiset olivat kuin piknikillä ikään. Klamystä ei kai sen ihmeempää, paitsi että onhan Veskun keesi komia :)


Olutkarsinaan ja olutta naamaan. Klamy siihen raikasi aika hyvin, joten keikka tuli kuunneltua vähän kuin siinä siivellä. Taivaalle pikkuhiljaa kertyvät pilvet enteilivät sadetta, ja maisema pimenikin mukavasti Dingon viritellessä laulujaan. Dingon keikkaa tuli jopa seurattua vähän enemmänkin, mutta jotenkin tuntui aika väsyneeltä meiningiltä.

(jos ihmettelette tuota kuvan laatua, niin sanottakoon, että oon joutunu käsitteleen lähes pimeän kuvan liian kohinan poistamiseksi. Ehkä siitä sais paremmanki, mutta olkoo ny, jaksa säätää Dingon takia. Kattokaa orkkis tasonnoston jälkeinen kuva täältä :) )

No, Dingon loppupuolellahan taivas repesi sitte ihan täysin ja vettä alkoi tulla varsin kaatamalla komeiden salamoiden sävyttämältä taivaalta. Suurin osa porukasta kaikkosi pois, jäljelle jääneet innokkaimmat fanit jäivät odottamaan illan päättävää Stratovariusta.

Siinä sitä vesisateessa seisoskeltiin ja kateltiin roudausta ja pikaista soundcheckiä. Ja sehän venyi, itseasiassa Strato aloitti yli puoli tuntia myöhässä ja settilistaa lyhenneltiin lennosta. Ilmeisesti kamat pääsi kastumaan sateessa, ja taisipa Dingokin vetää yliajalle. Ennen itse keikan alkua sade kuitenkin taukosi.

Yksi mielenkiintoinen asia oli se, että mitä keikalla itseasiassa kuultaisiin, uutta vai vanhaa kunnon Stratoa (eipä ollu biisilistoja tullu kyttäiltyä aiemmin). Jännitystä ei tarvinnut kauaa ylläpitää, sillä intron jälkeen ensimmäisenä maailmalle pamahti vanha kunnon Hunting high and low.

Vaikka setti jäi lyhyenlännäksi, kuultiin muitakin stratoklassikoita, kuten Eagleheart. Soitto loppui minuutilleen puoliltaöin, eli huvilupaa ei Hakunilassakaan ylitä edes kuorosodan voittaja! Mutta vauhdikas keikka se oli, ja bändikin toimii. Vanhaan livestratoon en osaa vertailua tehä sillä en oo sitä livenä koskaan nähhy. Joten eipä kai tästä sen enempää (varsinkin, kun tuli muutama leijona-pastilli -shot vetästyä ennen keikkaa...)


Keikan jälkeen housut märkänä taksiin ja suoraan kotia. Voishan tuolla MTR:ssä ehkä käyä jatkossakin, ainakin jos säät suosii ja bändit on ees jollainviisii kohillaan. Kunnon metallifanille ainakin tänä vuonna oli hieman vähänlaisesti tarjontaa, johtuen juuri entistä laajempaa yleisöä kosiskelevasta ohjelmistosta.

AC/DC

Joo. Enpä nyt taija muuta sanoa. Mitään ei jääny keikalta kyllä puuttumaan.

No, päivitystä luvassa jussin jälkeen. Koittakaa jaksaa. Nyt: hyviä jusseja!

Myötätuulirock, perjantai

Töistä tullessa vaihtoehdot oli moninaiset; valittavana oli n-kappaletta asioita linjalta pyykinpesu, lenkki, päiväunet, terassi ja Vantaan Hakunilan Myötätuulirock. Päätin pitää urheilusta vapaapäivän (minä laiska paska), laitoin koneen pyörimään ja tirpasin parin tunnin tirsat. Ja ku heräsin, eikä ollu terassikutsua kuulunu niin hyppäsin mukinoitta kamppeisiin ja porrautin kaaralla Hakunilaan.

Passi kaulaan ja portista sisään, Sturm und drang siellä jo keikkaansa vetikin. Siinä soppelisti ehinki kuulemaan Fear of the Darkin, eli covereita edelleen keikkalistassa on, vaikka omiakin biisejä ois jo kahen levyn verran (ekana kesänään ne soitteli Fear of the darkin lisäksi mm. Priestin Breaking the lawia ja Dion Holy Diveria.. mutta siitähän onki jo aikaa...)

Muutaman biisin siinä ehdin kuulla, muun muassa sytkärit syttymään saaneen Indianin. Viimeisenä tuli oikein vauhdikkaana potpurina viimesin (?) sinkkulohkasu Break Away (jossa on mielestäni hyvin miellyttävä poljento muuten) ja ensimmäisen levyn Forever putkeen vedettynä.

Äänen laatu oli kyllä jotenkin ankea. Kajarit näytti verhon läpi olevan ainakin kooltaan todella vaatimattomat, ehkä tämmönen näinki isolla kentällä oleva festari vaatis vähä munakkaammat ämyrit. Andrella oli jotakin vaikeuksia myös laulamisessa (ilmeisesti nimenomaan edellä mainittuun äänentoistoseikkaan liittyen), se näytti vähä niinku se joutuis pidätteleen ja kaikki vähänkään kovempaa tulevat kohdat se laulo pois mikistä. Mikä lie oli homman nimi, en tiiä, onko se sen tyyli vai tekniikan puolelta tullu käsky.

Bussielämän kaveri on kiertäny Sturmilaisten mukana miksaamassa kun Sonata tuli kiertueiltaan ja jäi luovalle (levytys?)tauolle. Siltä kai sitä ois voinu ohimennen kysästä, jos ois jossai sattunu sen näkemään. Kai se tuollakin oli puikoissa.

Mutta soittaahan pojat kyllä osaa, ja lavalla alkaa olla meininkiäkin jo melko mukavasti. Ja se urkuri on edelleen tosi sympaattisen näkönen babyface, ei lakkaa hymyilyttämästä ku se siellä moshailee. Mutta sormet käy silläkin, sehän se on tärkeintä.

(kännykuva, ku olin unohtanu idioottikameran koneeseen kiinni ja se oli purkanu akkunsa; jostain syystä en tullu ottaneeksi järkkäriäkään mukaan vaikka photo-oikeudet tietty ois ollu, ja oisinpa vielä lisäksi ollu ihan selvästä päästä autolla liikenteessäki... mutta nyt sitte katotaan kännykuvia...)

No, keikkahan loppu, ihmettelin siinä hetken, että mitähän tässä tekis ja päätin sitte jäähä kuunteleen vielä Popedaa ku kerran paikalle olin saapunu. Bäkkärillä kävin vähä kuupoilemassa, ja totesin, että tällä festarilla tarjoilu kyllä pelaa. Ainut mikä makso tais olla alkoholi, ja sitähän ei passannu juuri maistellakaa ku auto oli parkissa festarialueen ulkopuolella. Ja Grolshia vielä hanassa...

No, siinä istuskellessa alkoki jo Maamme-laulun sävelet jyhkeästi kajahdella, kun Popeda aloitteli keikkaansa. Piti siirtyä kahtoon. Ja voi jumalaare mikä keikka oliki eessä!

Paten takavuosien vaikeuksista ei oo tietoakaan, mies on uskomattomassa vedossa. Näin kovaa vauhtia en oo sen nähhy koskaan pitävän. Enpä kyllä ookkaa siltä festarikeikkaa koskaan nähny, mutta silti. Pientä flirttiä yleisölle ja muuta ohjelmaa oli koko ajan menossa paitsi lavaesiintymisessä, myös laulussa ja välispiikeissä.

Vauhdissa oli myös muu bändi: Costello, joka soittaa vaikka kitara niskansa takana, Lacu, joka rumpaloi ihan miten sattuu, vetää komppia vaikka seisaaltaan toinen kapula suussa (oikeasti), Iso-Pate, joka pimputtelee koskettimia hyvin näppärästi ja basisti...kin pysyy tahdissa :D

Ja yleisöhän arvatenkin on mukana, koska kaikki tietää kaikki biisit. Vai mitä sanotte listasta, joka pitää sisällään muun muassa biisit Matkalla Alabamaan, Sukset, Pitkä kuuma kesä, 20 senttiä, ukkometso (tosin hieman räväkämpänä versiona), Tahdotko mut tosiaan, Kersantti Karoliina ja Kaasua, komisario Pepponen?

Pepposen aikana (ja myöhemmin Costellon lauluosuuden aikana) lavalla kävi myös Hautamäen nuori Alex-poika hoitelemassa basso-osuudet. Poika hoiti ruutunsa nätisti ja sai yleisöltä hyvät aplodit. Mainittakoon, että ensimmäisen pikku tauon jälkeen omat biisinsä lauloivat basisti Jyrki Melartin, joka tulkitsi antaumuksella Kari Kuuvan Tango Pelargonian urkujen ja rumpujen säestyksellä, sekä tietysti Costello Hautamäki, joka lauloi hienon Kun mies unelmoi -biisinsä.



Aikasemmin päivällä juttelin Myötätuulirockin(kin) taustavoimissa häärivän Lasse Norreksen kanssa, ja hän mainitsi festarin muuttaneen ohjelmaansa tälle vuodelle kiinnostamaan aiempaa laajempaa yleisöä. Ja toden totta Popeda on onnistunut kosiskelu vanhemman väen suuntaan. Mutta uppoaa Popeda, ainakin tällä tavalla esitettynä, myös nuoremmalle polvelle. Harvalla keikalla on nähny samalla tavalla pomppimassa pieniä tenavia, teinejä, kolmekymppisiä ja ihan mummo-osastoa (oikeasti).

MTR on tunnettu siitä, että sinne lähialueen ihmiset vaeltavat kauniilla ilmalla pickikille. Eli vähän toisenlainen festari. Hakunilan urheilupuiston kentällä on tilaa istuskella, ja paikalle mahtuisi varmaan 20 000 ihmistä. Norres kuitenkin totesi tavoitteen olevan kahdelta päivältä yhteensä 10 000 ihmistä.

Provinssin kanssa festari ei kuulema kilpaile, sillä kolme neljästä vieraasta saapuu Hakunilaan aivan lähietäisyydeltä. Viksu mies kun on, totesi vielä perään, että Suomessa on 12 kesäviikonloppua, jos rupeat laskemaan, että mitä on minäkin viikonloppuna eri puolella Suomea niin festivaali jää järjestämättä. Totta joka sana.

Illan ois päättäny tänään vielä Apulanta, se jäi (taas) näkemättä. Mutta mutta. Huomennaki ois jotakin katottavaa paikalla, sillä illan päättää Stratovarius. Monenlaista myllytystä bändin kanssa on ollut, ja porukkaa on tullut ja mennyt kuin pyöröovista. Odotanpa silti, mitä tuleman pitää. Ja Porran bassokuvioita tietysti...

kivenlahti rock

Kuten aiemmin kerroin, festarikausi aukes yllättäen tuossa joku aika sitten semmosella kevyehköllä ilmaisfestarilla nimeltä Louhela Jam. Viime viikonloppuna kävin sitte hakemassa tyypit ihan "oikeastakin" festarista. Tosin Saunan peruuntuessa tyydyin espoolaiseen korttelirokkiin nimeltä Kivenlahti Rock.

Sunnuntai oli luppopäivä, joten lähdin vähän niinkuin soitellen sotahan ja puoliksi itteniki yllättäen. Kampin kautta bussiin ja bussilla vajaat puoli tuntia kohti länttä ja niinpä sitä oltiinki jo festivaalin portilla. Tähtäsin hyvin aikaisin iltapäivällä aloittaneeseen Profane Omeniin ja osuin: keikka oli jo täyttä häkää pauhaamassa kun paikalle saavuin.


Mainittakoon, että tuossa kuvan oikeassa alakulmassa oleva nahkatukka on Kiuaksen kitaristi Mikko. Ja lisättäköön edelleen, että ellen nyt ihan väärässä ole, niin tuo pitkätukka siinä vieressä on muuan idols-lähtöinen Amoral-solisti...

Vuoden energisin laulaja-palkintoon otti vahvan kiinnityksen Profane Omenin Jules Näveri.


Vauhdikasta metallia hyvin esitettynä. Harmi, että bändi kärsi sekä esiintymisajastaan että pienestä lavasta.

Aivan loppuun en keikkaa kattonu, kun piti jo rientää eteenpäin Amorphikseen. Aikataulut oli ilmeisen tiukat tällä festarilla, sillä Amo alotti lähes minuutilleen sillon kun piti. Ensimmäisenä biisinä jyrähti uuden levyn Majestic Beast, joka vastaa levyn raskaammasta osuudesta, ja olipahan semmonen keikan alku että oksat pois! Harvoin näin tuoreen levyn ei-sinkkulohkaisu sopii keikan alkuun!

Muutenkin lyhyehkö (oisko tunteroisen) setti sisälsi huomattavan paljon biisejä nimen omaan Joutsenen ajalta, eli kolmelta viimeiseltä levyltä. Uusimmalta levyltä soi avausraidan lisäksi upea Sky is mine, joka kuulostaa niin "vanhalta uudelta" Amorphikselta, että en ois ees muistanu, että biisi on tuoreimmalla levyllä ellei Tomi ois sitä laulun jälkeen spiikannu. Pari biisiä välissä ja tuli Skyforgerin avausraita Sampo, joka komeine pimputusosuuksineen oli kyllä jottai hienoa kuulla livenä. Erikoista on se, että levyllä peräkkäin pötkössä olevat Sampo ja sinkkulohkaisu Silver bride ei soinukkaan peräkkäin, vaan niiden väliin oli ympätty keikan vanhimmasta päästä (Tales from the thoushand lakes -levyltä) oleva Into hiding. Lisäksi kuultiin Eclipsen pakolliset Smoke ja House of Sleep, ja taisipa se Silent Watersinkin eka sinkkulohkasu olla setissä mukana.

Hienosti jätkät vetää, ja minua ainakaan ei laisinkaan haitannu, vaikka setissä soiki nuin paljo uusia biisejä. Oishan siellä vanhojaki mitä soittaa, mutta onhan nuita Joutsenen aikanakin veivattu. Uutta levyä mielellään kuuli livenä, varsinki ku se on pikku hiljaa kuuntelussa muotoutumassa aina vain paremmaksi ja paremmaksi.

Mitä mää nyt tuosta keikasta sanosin..? Amorphista lähin Kivenlahdesta hakemaan kun Saunasta en sitä saanu. Ja Amorphiksen sain.



...Ja yleisö huutaa... Holopainen kepittää taustalla

Tässä oli osunu "vahingossa" tuo Skyforger-logo niin hyvin taustalle, että kuva toimii ilman minkäänmoista rajaustakin :)

Joo. Hienoa hienoa. Mitähän sitten tekis. Palailin etupenkistä hieman taaksepäin ja laittelin siinä ajatuksissani tulppia takaisin askiinsa, kun Pale ja Make pölähti paikalle. Lähin sitte niien kanssa kahtomaan anniskelualuetta. Sievästi vain, olihan sunnuntai... Musiikillista ihmettä kun näillä festareilla ei päntiönnään oo tarjota. Amorphiksen jälkeen tais teltassa aloittaa Maritta Kuula ja Karvanopat... Korttelifestarin kirous; toisaalta ehtiipä väliin vähä hengähtääkki.

No, siinä roudaustauko kului mukavasti, ja seuraavaksi päälavalla aloittelikin Don Johnson Big Band. Kun ei muutakaan suurempaa ollu tarjolla niin menin ihan mielenkiinnosta katsomaan. En tiiä pitäskö sitä metalliblogissa laisinkaan mainita, mutta kyllä se musa tahto livenä mennä jalan alle. En muista, että oisin millään keikalla näin suuren osan yleisöstä nähny heiluttavan kättä ilmassa laulajan käskystä. Yleensähän mukana on vain muutama eka rivi ja sitten kädet harvenee kentälle pidemmälle tullessa. Nyt oltiin ihan takana ja käsiviidakko yltti ihan nokan eteen asti!

No, hauskaa tuntui bändillä muutenkin olevan, sillä se Don Johnson keikkaili viime vuonna hyvin säästeliäästi (taisi olla neljä keikkaa koko vuonna, niistä kaks festareilla), joten nyt sitten paineita purettiin oikeinkin vauhdikkaasti. Ja sanottava on, että kyllä se kolmen miehen perkussioryhmän voimalla paukutettu One MC, One Delay toimii. Anteeksi.

Pieni ruokatauko olikin sitten paikallaan (teltassa soitti joku Joensuu lisää_tähän_vuosiluku -niminen bänd ihmeellistä taidemusaansa), jonka jälkeen sitte alottikin kaikkien kesäfestaribändien äiti. Viime elokuussa bändiä oon viimeksi kuunnellu Ankkarockissa, ja nyt tein sen taas. Von Hertzen Brothershan se. Kesäfestari vain ei ole mitään ilman In your armsia tai Freedom fighteriä.

No, ite keikkahan alkoi Don Johnsonin merkeissä: Johnsoneilla kun lyömäsoittimiin oli paljon panostettu keikalla, niin eka biisi oli oikeastaan ihan jammailubiisi, jossa etenkin rumpali Mikko Kaakkurinniemi pisteli kyllä parastaan. Iso on mies, mutta kädet kyllä käy niinku pulunsyöttäjällä! Oon vauhtia livekeikoilla ihmetelly ennenki, ja nyt, ku setti alko heti kunnon rumpusooloiluilla niin hyvinhän se menee.

Hyvinhän pojat soittaa muutenkin, tietty. Laulupuolesta en nyt ollu niin vakuuttunu, en tiiä eikö siellä laulajat (etenki Jonne ja Mikko) oikein kuullu toisiaan ja vetivät vähä varoen vai eikö se yksinkertasesti vain kuulunu mihinkään? Kien laulu kyllä kuului, vaikka ei ois ollu niin välttämättä niin väliksi. Lisäksi siinä oli muutakin pientä teknistä ongelmaa muun muassa Mikon Kitarassa (aika rumat äänet yhessä revittelyssä). No, onneksi se laulupuoli ei ole se ykkösasia Hertzenien keikkaillessa.


Keikka loppu, Jukka Poika ja Tiskipekka oli alottelemassa ja illan ois vielä päättäny D-A-D -ki, mutta lähin sitte kuitenki hyvissä ajoin kotosalle elpymään ja ootteleen maanantain työhommia. Mutta tulipahan uus festarikin testattua.

Kivenlahti Rock on sympaattinen pikkufestari, jonka ohjelmallinen taso oli minusta lopen yllättävänkin kova ottaen huomioon, että alueelle mahtuu 4 500 ihmistä. Vähän järjestäjät tavoitteestaan jäi, sillä yhteensä paikalla kävi kolmessa päivässä 11 000 ihmistä (lauantai oli loppuunmyyty). Ihan hyvin kai silti, kun ottaa huomioon, että toisaalla jyristellään Saunassa ja taivaalta vihmoi perjantainaki vettä ja lämmintä vain muutama aste.

Kuin pisteenä pikkufestarin iin päälle näin lähtiissä, kun Kiuaksen Ilja käveli portista ulos olallaan läpinäkyvä muovilaatikko, jossa oli t-paitoja ja kyljessä teksti "Kiuas Merch." Suuren maailman meininkiä, ku bänditki tuo ite omat kamansa myyntiin. Yllättävän hyvin oli kuulema paidat menny kaupaksi :). No, Kiuashan soitteli lauantain keikkansa melkein kotitantereella, lienevätkö kävelleet suoraan koteihinsa festariportilta :)

--

Seuraava festari toteutuuki jo ens viikonloppuna, mikäli vain päätän mennä paikalle. Provinssi se ei aikatauluongelmien vuoksi ole, vaan Vantaan oma Kivenlahti Rock, Myötätuulirock. Ohjelmisto on siellä vähän Idols-painotteinen, mutta lauantain pääesiintyjä on itse Stratovarius, jonka nykykunnon voiski käyä tarkistamassa (edelleen kun se Sauna jäi välistä). Työsähköposti mulle tiesi jo kertoa, että olen paikalle tervetullut, niin kai siellä voisi siis käydäkin. Jos nyt ei taas nuo ilmat heittädy ihan ankeiksi.

finntroll, draugnim @ Virgin Oil

Sunnuntain Kivenlahti Rock -päivitys painaa päälle Amorphiksineen, ja tämäki on vielä välistä. Niin laitetaan nyt. Tosin eipä mulla kamalasti mittää sanottavaa ole...

No, Saunaan tosiaan en lähteny olosuhteiden pakosta, ja jotaki piti illaksi keksiä. Siis sen kovahkon juoksulenkin lisäksi. Lähin sitte käpäseen Virginissä kahtomassa kunnon mättöä.

Finntroll kuuluu niihin bändeihin, joilla on uskollinen kannattajakunta. Niinpä ovimiehet olivat illan myyntiin hyvinkin tyytyväisiä, vaikka peikkometallin aika olikin vasta reilun tunnin päästä. Porukkaa olikin yläkerrassa ihan kivasti, tosin ei aivan ruuhkaksi asti vielä alkuun.

Yhden oluen ehdin tiskiltä hakea ja siirtyä salin puolelle (no, sehän on kyllä enimmäkseen yhtä ja samaa tilaa..), kun Draugnim jo alottelikin. Laulajan mikkiliuku unehtu alussa kiinni, ääni oli vähän mössöä ja mikki kiersi useita kertoja hyvinki tympiästi. Siinäpä ne päällimmäiset. No, musahan nyt on semmosta raskasta kirkonpolttomusaa joka nyt menee, ja tietysti varusteet pitää olla lavalla sitä myöten.

Mainittakoon, että minä useimmiten annan hyväksyntäni sille, että lavalla pimputetaan koskettimia ja että urut nostetaan nätisti esille. Niin tälläkin kertaa. Naispuolinen kiipparisti moshaili ihan tyylikkäästi siinä soitellessaan, että ihan hyvä suoritus. No, lyhkänen setti oli pian ohi, nopea tankkaus ja odottamaan Finntrollia.

Ja ku pauke alko niin menohan ylty heti uusiin sfääreihin. Moshpit hyrskähti käyntiin välittömästi ja hetki piti kahtua, että oonko ite turvallisilla linjoilla. Mainittakoon nyt vielä, että minä en (varsinkaan näin pienessä keikkatilassa) varauksettomasti kannata moshpittiä, ainakaan jos on jotakin toivetta itellä kuunnella keikkaa.

No, pennut pysy loitommalla ja minäki sain katella rauhassa. Kyllähän tämä ruotsiksi laulettu ryminämetalli jalan alle tahtoo mennä, niin minulla ku muullakin yleisöllä. Kaikkiaan vauhdikas keikka, ja tämä tosiaan kuuluu taas siihen osastoon, että jos ei ois kahtomassa ihan näin kylmiltään niin sitähän vois alkaa pogoileen ihan tosissaan.

Edit: Niin, lisätään vielä: jos tuli mainittua urkurihommat Draugnimin kohdalla, niin tässä sen voi mainita tuplaten, lavalle kun astui seittemän veljästä joista peräti kaksi oli urkureita. Mainittakoon hauskana yksityiskohtana, että toinen urkuri tapaili biisien välillä kahteenkin otteeseen Monkey-Island -pelisarjan teemaa... Kuinkahan moni sen edes huomasi?

terveisiä kivenlahteen

Tässä edelleen semmosta harkintaa teen, että lähenkö minä käymään tuolla Kivenlahti Rockissa vai en. Ja tuskailen todellakin nuiden aikataulujen kanssa.

Siis kuka piilomaan pikkuaasi on päättäny, että tänäänki Profane Omen alottaa 14.40 ja Amorphis heti sen jälkeen??? Sen jälkeen tarjolla onki sitte Maritta Kuulaa ja karvanoppia koko loppuilta!

Sama eilen: Suomimetallin kärkikaartia ois ollu tarjolla, kun ehdotonta livehuippua oleva Kiuas alotti 14.30 ja Diablo heti siihen perään. Niin kova kaksikko, että ois melkein pitäny nähä, mutta sitten kun sillonki loppuillan tarjous ois ollu kotiteollisuuden kolmen soinn... öh, sanotaan nyt soittajan keikkaa ja Apulantaa niin jäi menemättä. Puhumattakaan kaiken maailman Kuukoirista, joita ois tapahtumateltassa.

No, onhan Hynysen sanojen unohtelua ja yleisölle vittuilemista kiva kuunnella, ja Apulantakin kyllä on Suomen kovimpia livebändejä omalla hittipotpurillaan, josta jokainen tuntee jokaisen kappaleen, mutta miksi edes hommata kovempaa rokkia jos se pitää sijotella jo aamuun?

Kai se on sitä, että otetaan innokkaimmilta, Saunaan menemättömiltä metallifaneilta hynät pois ja nauretaan partaansa ku ne joutuu vetään pään täyteen kuunnellessaan Jukka Poikaa ja Tiskipekkaa ku eivät selevinpäinkään kestä.

Pienen festarin kirous on juuri tuo, kun yritetään syleillä maailmaa kahden lavan ohjelmistolla. Niinpä on <-> näin lähellä, että festarikausi jää odottamaan avaustaan meikäläisen kohalla. Tunti ois aikaa päättää, jos Profanen meinais nähä.

heaven and hell

Viimein se koitti: kesän ensimmäinen konsertti! Kyseessä Heaven and Hell ja paikkana Helsingin jäähalli. Hain juna-asemalta Masan kaveriksi, kämpille tekeen pikainen neste- ja ruokatankkaus ja kohti hallia. Aina on aikaa vielä yhdelle tummalle ennen keikkaa.

Lämppäri oli pysyny minulta piilossa pitkän aikaa, mutta löytyihän se tieto keskustelupalstalta juuri ennen keikkaa. Los Bastardos Finlandeses tulisi rokkailemaan, ja kun möykkä alkoi, niin pitihän bändistä tyypit käydä ottamassa.

Semmosta... miten sen kuvailis... Jostain kumman syystä tuli vähän ZZ Top mieleen, tosin menohan on vähä vauhdikkaampaa. Semmosta ZZ-miesten ja Motörheadin välimaastoa, ehkä? Ihan hyvä rokkimeno ja oiva lämppäri. Mutta se on vain lämppäri.

Roudaustauon aikana pikainen, viimeinen nestetankkaus ja tyhjennys, joulukuuset korviin ja kentälle. Aika eteen pääsi ihan suuremmin rynnimättä.

Itseasiassa promoottori sanoi aiemmin päivällä, että lava on rakennettu niin, että halli vetää 3000 henkeä. Eivätkä kuulema enempää ois saaneet myytyäkään. Tänä kesänä on niin paljon suuria konsertteja, että ihmisten lippuihin yhteensä käyttämällä rahamäärällä kaikki eivät todennäköisesti pääse omilleen. Toisaalta suuremmat on lähes järkiään myyty jo loppuun.

No, lava ja hörsteet oli tälleen rakennettuna komiat, sen näki viimeistään sitten, kun lyhyen intron jälkeen pamahti eka biisi, Mob Rules.


Siinä se Dio nyt taas on. Pieni on mies ja ikääkin on kertynyt, mutta ääntä lähtee. Ja yleisö pitää huomioida myös sivu- ja takakatsomoista. Huomaa Vinnien räihäkkä rumpusetti.

Yksi keikan kohokohdista kuultiinkin jo ehkä ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, kun Dio karjaisi Vinnie Appicen nimen, lava tyhjeni muista soittajista ja pimeni. Kirkkaat spotit kääntyivät kohti rumpusettiä: oli aika Appicen tavaramerkin, rumpusoolon. Ja sitähän kelpasi taas kuunnella. Välillä hetki paukutusta ja kapulat kohti yleisöä, joka huusi Appicen määräämään tahtiin, sitten taas jatketaan sooloa. Komea soolo, jossa piti välillä ihan nousta pallilta pois ja hakata kannuja selkä yleisöön päin.


Tällä kertaa setti ei loppunut valtavalla kapulalla vedettyyn kumahdukseen, vaan siihen, kun rumpalin vasemmalla puolella ollut räkki kaatui nurin. Niin tosin kuuluikin tapahtua, ja takana räkistä kopin ottanu roudari palautti sen pystyasentoon kiltisti.

Keikka piti sisällään pari biisiä 90-luvulla tehdystä Dehumanizer -levystä sekä pari-kolme biisiä uudelta The Devil You Know -levyltä (jota leikkisästi voisi siteerata Heaven and Hellin debyyttialbumiksi, mikä on hieman hassua, mutta sinällään totta). Uudet biisit aina osaltaan sotkee tämmösen vanhan kansan bändin kuvioita, mutta silti oisin kaivannu uutta Atom And Evil -kappaletta listalle. Se jäi nyt välistä. No, onhan Bible Black hyvä biisi, ja meneehän Fear ja Follow the Tearskin teemaan.

Ja keikka jatkui. Soolonsa sai soittaa myös Tommy Iommi, ja tästä soolosta mentiinkin sujuvasti herkistelemään takaisin 80-luvun alkuun, Die Young -biisiin.

Jonka jälkeen sen aika lopulta koitti, varsinaisen setin viimeisenä biisinä. Heaven and Hell alkoi soida, ja yleisö laulaa säveltä mukana. Jos alkukeikka olikin mennyt hieman uusia biisejä kummastellessa ja odotellessa, tämän laulun aikana bändi sitten maksoikin joka sentin lipun hinnasta takaisin. Tämä oli se mitä oltiin tultu hakemaan! Ja tätähän riitti, varmaan yli vartin ajan vieläpä!

Encorena soi vielä vähän raskasta alkua, jonka jälkeen siirryttiin sujuvasti Neon Knights -kappaleeseen. Ja keikka oli ohi. Vielä kiitokset yleisölle, rumpukapulat ja muutama kourallinen plektroja yleisölle, kiitos ja näkemiin. Mainittakoon, että Dio nakkasi myös paitansa jossakin vaiheessa keikkaa yleisölle.

Puolitoista tuntia vilahti siivillä. Tämän tason rokkailua toki olisi voinut kuunnella paljonkin pitempään, mutta kuten jo sanoin, pitkään jatkunut Heaven and Hell -raikaaminen oli kyllä riittävän kovvaa matskua sekin. Huima loppu takasi sen, että keikan jälkeen oli "autuas" olo, ja sehän on tietysti kovan matskun merkki. Heaven and Hell ei tuottanut pettymystä, taaskaan.

Se täytyy kyllä vielä erikseen sanoa, että kyllähän nämä äijät on semmosia keikkajyriä, että siinä on monelle nykypolven wannabe-hevarille tekemistä. Dio laulaa edelleen komeasti, kovaa ja korkealta, Geezerin sormet näppäilee bassosta upeita kuvioita toisensa perään uskomattomalla tarkkuudella (hyvin ylös keikalla miksattuja btw; mutta sehän onkin Diomaiselle tuotannolle tyypillistä), Tommy riplailee skittaa kuin aikapoika ja Vinnien kädet käy kuin pulunsyöttäjällä; ja se rumpusoolo on kerrassaan jotakin.

--

Eli keikkakesä on korkattu, ja jatkoa odotellaan. Lähitulevaisuudesta sen verran, että Saunan reissu taitaa kaatua arktisiin olosuhteisiin, mutta perjantaina ois lyhyellä varoitusajalla saatu Finntroll pauhaamassa raskasta folkkimetalliaan Virgin Oilissa. Saunan lisäksi keikkoja ei liene Suomeen tänä vuonna tulossa, joten nyt kaikki paikalle, pistetään kunnon kinkerit pystyyn!!!

Eli Virgin Oil 5.6. ja Finntroll: be there or be there!