sunnuntai 31. tammikuuta 2010

u.d.o. @ tavastia

Keikkavuosi alkoi siis männäviikolla, ja alkoikin muuten aika tujakasti. Tavastialle saapui Saksalaisen perushevin taitaja U.D.O. Ite en oo mikään suuri Acceptin tai U.D.O.n tuntija, mutta ku kaveri halus lähtiä kahtoon niin arvelin että lähempä mukaan. Ja nyt voin jo tässä vaiheessa postausta paljastaa, että kyllä muuten kannatti.

Keikkahan paukahti liikkeelle sen kummemmin konstailematta.

Itse Udo on pieni patukka, josta lähtee ääntä kuin raastinraudasta. Osa keikan nautinnosta meni kyllä miettiessä, että miten paljo se näyttää ja jopa kuulostaa Nappi-Kimmolta...

Hyvin vedetty perushevi raikasi läpi keikan, mutta monenlaista kommervenkkiäkin arviolta ehkä reilun puolitäyden Tavastian yleisölle keksittiin. Rumpusoolo oli melko pitkä, eikä lopulta Acceptin entinen rumpali, selkävaivojen vuoksi U.D.O.-kokoonpanoon kitaristiksi vaihtanut Stefan Kaufmankaan malttanut kokonaan pysyä kapuloiden äärestä pois.


Toinen kitaristi veti myös melkomoisen soolon. Yllättävän siitä teki se, että mies jätti lavan kokonaan tyhjäksi ja soolotteli aikansa jossakin Tavastian käytävillä, kunnes ilmestyi yleisön sekaan vetämään sooloaan! Teki kyllä vaikutuksen; ei monenkaan bändin kitaristi varmaan viittis semmosta tehä.


Mainitaan nyt vielä, että basisti Fitty Wienhold näyttää ihan Triple H:lta...

Keikka oli (näin minua opastanut asiantuntija kertoi) pitkälti kaksiosainen, eli koostui pyöreästi puoliksi ja puoliksi U.D.O.n ja Acceptin biiseistä. Tulihan sieltä tietysti kaikki Balls to the wallit, Animal Houset, Man and the machinet sekä toki Metal heart Für Elise-teemaisella yleisön hoilatuksella varustettuna. Kaikkiaan siis hyvin taattua perusheviä tiistai-illan ratoksi runsain mitoin.

Keikka kesti kaksinen encoreineen kaikkiaan vartin päälle kaks tuntia, joten rahoille tuli kyllä täysillä vastinetta. En äkkiä muista, että oisin nuin pitkää hevikeikkaa kuunaan nähhy. Ja ku miettii, että miten paljo vähemmälläki herrat ois tilin tehhy niin pakko sanoa, että jos tuo ei ole omistautumista asialle niin mikä on?

Keikka ylitti odotukset monin verroin. Kaikkiaan voikin sanoa, että vuoden ensimmäinen keikka asetti riman todella korkealle!

tiistai 26. tammikuuta 2010

keikkakauden avaus

Tämän vuoden kaikatki alkaa jo painella päälle. Eilen iskettiin tajuntaan, että papparockin lähettiläs U.D.O. saapuu Tavastialle jo tänään, joten keikallehan se on mentävä ku kerran lippuki on. Ja saateri minä oon kaljanjuontikiellossa epäselvissä olosuhteissa luvatun uudenvuodenlupauksen takia... No, kai mä jonku lärvilaudan vetäsen sitte siellä, ku ei kerran kaljaa saa vielä muutamaan päivään...

No ei. Vakavasti: tuo bändi ei mulle sinällään oo ns. mikkää nostalgia-juttu, mutta kyllähän se laadultaan semmosta taattua perusmetallia on. Ja pappaosaston keikkoihin ei tarvi koskaan pettyä, nehän vetää kyllä taidolla. Joten eiköhän tämä keikkavuosi saaha korkattua ihan mukavissa merkeissä.

--

Viime vuonna keikkoja tuli nähtyä... hertsmyygeli laskinko oikein 72 keikkaa? Tulipa henkilökohtanen ennätys eikä oo pelekua että moista rikkoisin.... Kaiken lisäksi nuista keikoista lähes kaikki on katottu alusta loppuun, että jo on aikaa palanu! No, ois sen huonomminki voinu käyttää, tiiä mitä pahantekua sitä ois keksiny...

Tässä kuitenki tää lista. Ja kohti uutta listaa!

Moonsorrow (Nosturi)

Dark The Suns
Herem (Dantes Highlight)

Dragonforce, uk
Turisas (Tavastia)

Matti ja Teppo (Freda 51)

Tankard, ger
Korpiklaani
Entwine (Tavastia)

Sapattivuosi (Tavastia)

Before the Dawn
Black Sun Aeon
Crib 45 (Virgin Oil Co.)

Tracedawn (Semifinal)

Sonic Roots (Louhela Jam)

Heaven and Hell
Los Bastardos Finlandeses (Helsingin jäähalli)

Finntroll
Draugnim (Virgin Oil Co.)

Profane Omen
Amorphis
Don Johnson Big Band
Von Herzen Brothers (Kivenlahti Rock)

Sturm und Drang
Popeda
Klamydia
Dingo
Stratovarius (Myötätuulirock)

AC/DC
The Answer (Olympiastadion)
High Volts (Dante's Highlight)

Amorphis
Scooter, ger (Kalajoen juhannus)

Sabaton, swe
Jon Oliva's Pain, usa
The Faceless, usa
Evile, uk
Amorphis
Firewind, gre
Suicidal tendencies, usa (Tuska)

Dead by April, swe
Deathstars , swe
Children of Bodom
Disturbed, usa
Slipknot, usa (Ruisrock)

Eluveitie, sui
Kivimetsän Druidi (Tavastia)

Ensiferum
Hardcore Superstar, swe
Turbonegro, nor
Dragonforce, uk
Cavalera Conspiracy, bra/fra/usa
Turisas
Eppu Normaali
Amon Amarth, swe
Volbeat, den
Testament, usa
Sonata Arctica (Ankkarock)

Madonna (Jätkäsaari)

Haloo Helsinki! (Night Club 46)

Viikate
Monsteriser (Virgin Oil Co.)

Kake Randelin (Night Club 46)

Osmo's Cosmos (Kalastajatorppa)

The Prodigy, uk
Enter Shikari (Helsingin jäähalli)

Pantokraator
Pimpfish (Rock Cafe, Tallinna)

Swallow the Sun
Insomnium (Tavastia)

Raskasta Joulua (Puustelli)

Amorphis (Tavastia)

tiistai 19. tammikuuta 2010

huhupuhetta

Tampereen alaosasto tiesi kertoa, että siellä suunnalla on kuulema pitempään jo vellonu huhu, että AC/DC ois tulossa Suomeen, ja nimenomaan Ratinaan ens kesänä. Pohjia huhulle kuulema on saatu siitä, että Tampereen keikka ois jo ennen vuodenvaihdetta kävässy eräillä bändin asioista hyvin tietävillä nettisivuilla.

No, Live Nation ei rupia sanomaan juuta eikä jaata, mutta nyt Juvonen kommentoi Iltalehdelle, että "julkaistaan huomenna jotakin".

Eli jos AC/DC kiinnostaa, niin varatkaa Tampereen Omppuhotellista huonetta kesäkuun ekalle päivälle...

--

No, huhut on huhuja.

Faktaa on se, että tänä vuonna on tulossa erittäin kovia metallilevyjä kauppoihin (tokihan tuette kotimaista metalliteollisuutta ostamalla levyn; Spotifystä kun tulee bändille lähinnä kahvirahoja jos niitäkään...).

Yksi kovimmista odotuksenaiheista on aprillipäivänä ilmestyvä Kiuaksen uusin. Se on jo nauhoitettu ja tieten miksattukin. Justiin tuossa autossa edellistä levyä The new dark agea kuuntelin, ja onhan se perkele semmosta matskua, että oksat pois. Ja vähä latvaaki voi samalla rapsasta.

Ehkä kovin levy on kuitenkin luvassa Hämeestä, sillä Turisas julkaisee myös uuden levyn vielä tämän vuoden aikana. Ja jos kerran huhuista puhutaan, niin sanotaan, että HP:n toimituksen viime vuoden debyytiksi valitsema Black Sun Aeonkin taitaa olla pajalla, tosin tästä en mee päätäni pantiksi lyömään.

--

Turisaksesta puheen ollen mainitaan vielä sen verran, että nehän on saanu jos jonkinmoista pystiä tässä hiljattain. Bändin laulaja, sotaherra Nygård sai loppuvuodesta Hämeen liitolta kulttuuripalkinnon, ja tässä yhteydessä nostan hattua hyvästä valinnasta maakuntaliiton suuntaan.

Ehkä suurempi kunnia Turisakselle on kuitenki molemmin puolin rapakkoa julkaistavan, arvostetun metallilehti Terrorizerin valinta peräti vuosikymmenen parhaiden metallibändien joukkoon. Bändin debyyttilevy Battle Metal ylsi samalla albumien top 100-listalle. Ja se on jo sentään jotakin.

--

Okei, vielä yksi huhu: Danzig tulee Saunaan.

torstai 7. tammikuuta 2010

vuoden parhaat

No niin, on tullut aika valita vuoden 2009 parhaat. Kategoriat ei oo ehkä ihan samat kuin viime vuonna, mutta... No mitä väliä sillä on, hä? Mennään asiaan.

--

Vuoden junnuketju: Tracedawn. Näin keikan Semifinaalissa tuossa keväästä, ja kyllähän pojat takoi hevirokkiaan menemään tylysti. Näistäpä kuullaan vielä, jos vain pumppu pysyy koossa.

Vuoden yllättäjä: Eluveitie. Tavastian keikka loppukesästä paukutti lähes tyhjältä pöydältä jalat alta. Sveitsiläispoppoon melodisen deathfolk -hevin keikka soljui sujuvasti, temmon vaihdellessa täydestä örinäryminästä akustisesti säestettyyn hempeään, gallinkieliseen naislauluun ja takaisin.

(kunniamaininta: Don Johnson Big Band: usein vuoden yllättäjä -palkinto meneekin jollekin muulle kuin hevibändille, ja tänäkin vuonna olisi voinut käydä niin; vetihän pitkältä keikkatauolta palannut Don Johnson sen verta energisesti Kivenlahti Rockissa).

Vuoden löytö: Divercia. Yhtyeen levy Cycle of zero on helevetinperkeleen sanoin ilmaistuna "helevetin kovvaa matskua." Taas sellaista polveilevaa, rankkaa metallia, jonka laulu kulkee akselilla örinästä rääkymiseen. Ikävä se on tehty (muistaakseni) vuonna 2002, eikä bändistä juuri ole kuulunut sen jälkeen. Bändin virallisilla nettisivuilla kyllä vielä ilmoitetaan, että uudet sivut tulossa, mutta toisaalta Myspacessa on käyty kirjautumassa kaksi vuotta sitten... No, jospa vielä joskus?

Vuoden floppi: Sonata Arctica. Uusi levy, The Days of Grays oli kaikkine taiteiluineen kohtalainen yritelmä, mutta tylsä pieniä välähdyksiä lukuunottamatta. Samaten keikka Ankkarockissa oli todella takkuinen ja setti koottu jotenkin alkuosaltaan laimeaksi. No, ehkä vika kuitenkaan ei ole bändissä...

Vuoden lämppäri: Turisas @ Tavastia. Dragonforcen lämppärinä paikat hikeen lämmittänyt Turisas keikkaili Suomessa säästeliäästi loppukesän pikavarauksella tehdyistä lisäkeikoista huolimatta. Onnistuin bändin kuitenkin näkemään kaksi kertaa, ja niistä Dragonforcen kanssa tehdyn kiertueen päätöskeikka Tavastialla oli suorastaan huima veto. Eipä Dragonforcen huumorihevi tuntunu sen jälkeen juuri missään, vaikka monin tavoin hauska keikka olikin (DF veti sitten paremman keikan paremmassa välissä Ankassa, silloin nautin keikan alusta loppuun hyvällä ruokahalulla).

Vuoden debyytti: Black Sun Aeon, Darkness walks besides me. Tuomas Saukkosen sooloprojektina syntynyt levy on kovin raskas, mutta silti herkällä tavalla kaunis. Läpeensä onnistunut levy on upeaa metallimusiikkia aivan hienoimmillaan.

Vuoden albumi: Amorphis, Skyforger. Taivaantakoja kuitenkin tuli ja teki sen mitä sen pitikin. Eclipsen jälkeinen Silent Waters oli hieman pliisu, mutta Skyforger tuli (muutaman kuuntelukerran jälkeen) ja täytti pään voimakkaalla soinnillaan. Taas levyn täydeltä polveilevaa tunnelmaheviä. Paras kappale, levyn raskain veto Majestic Beast oli myös kesän livekeikkojen aloituksena loistava.

Vuoden paras keikka. Arvostetuin kategoria viimeiseksi, ja top 5 käännetyssä järjestyksessä.

5) Turisas @ Tavastia. Vuoden lämppäri, jonka battlemetalli ei oikein voi jättää ketään kylmäksi.

4) Amorphis @ Tavastia. Amorphiksen tämän vuoden keikoista ainut klubipläjäys, hyvin koottu setti ja taattu toiminta. Muutapa ei tarvitakaan, kun poppi on kohillaan.

3) Eluveitie @ Tavastia. Vuoden yllättäjä, jota lähdin katsomaan mielenkiinnosta ja pidin niin paljon, että pää kastui hiestä rokkaillessa.

2) AC/DC @ Olympiastadion. Rokki-ikoneiden stadikan veto (ainut stadikan keikka tänä kesänä muuten) sisälsi oikeastaan kaiken, mitä rokkari voi toivoa. Lavasteet oli isot, porukka mukana, vola niin isolla että lahkeet lepatti ja vielä päälle päätteeksi komea ilotulitus. Ja setti koottu pelkästään superhiteistä, ja niitähän riittää. Pakko nostaa korkealle, vaikka en aivan superfani olekaan. Taattu tykitys, jonka olisi pitänyt voittaa koko paska...


















1) Slipknot @ Ruisrock ...mutta kun maskirokkarit tuli rapakon takaa ja pilas kaiken. Kerta kaikkiaan niin aivoton meno Turun heinäkuisessa yössä, että maa sananmukaisesti järkkyi.

--

Siinäpä ne. Päätöksistä voi vapaasti valittaa. Mihinkään se ei tosin vaikuta.

Ja uusin kujein uuteen vuoteen.