No niin, on tullut aika valita vuoden 2009 parhaat. Kategoriat ei oo ehkä ihan samat kuin viime vuonna, mutta... No mitä väliä sillä on, hä? Mennään asiaan.
--
Vuoden junnuketju: Tracedawn. Näin keikan Semifinaalissa tuossa keväästä, ja kyllähän pojat takoi hevirokkiaan menemään tylysti. Näistäpä kuullaan vielä, jos vain pumppu pysyy koossa.
Vuoden yllättäjä: Eluveitie. Tavastian keikka loppukesästä paukutti lähes tyhjältä pöydältä jalat alta. Sveitsiläispoppoon melodisen deathfolk -hevin keikka soljui sujuvasti, temmon vaihdellessa täydestä örinäryminästä akustisesti säestettyyn hempeään, gallinkieliseen naislauluun ja takaisin.
(kunniamaininta: Don Johnson Big Band: usein vuoden yllättäjä -palkinto meneekin jollekin muulle kuin hevibändille, ja tänäkin vuonna olisi voinut käydä niin; vetihän pitkältä keikkatauolta palannut Don Johnson sen verta energisesti Kivenlahti Rockissa).
Vuoden löytö: Divercia. Yhtyeen levy Cycle of zero on helevetinperkeleen sanoin ilmaistuna "helevetin kovvaa matskua." Taas sellaista polveilevaa, rankkaa metallia, jonka laulu kulkee akselilla örinästä rääkymiseen. Ikävä se on tehty (muistaakseni) vuonna 2002, eikä bändistä juuri ole kuulunut sen jälkeen. Bändin virallisilla nettisivuilla kyllä vielä ilmoitetaan, että uudet sivut tulossa, mutta toisaalta Myspacessa on käyty kirjautumassa kaksi vuotta sitten... No, jospa vielä joskus?
Vuoden floppi: Sonata Arctica. Uusi levy, The Days of Grays oli kaikkine taiteiluineen kohtalainen yritelmä, mutta tylsä pieniä välähdyksiä lukuunottamatta. Samaten keikka Ankkarockissa oli todella takkuinen ja setti koottu jotenkin alkuosaltaan laimeaksi. No, ehkä vika kuitenkaan ei ole bändissä...
Vuoden lämppäri: Turisas @ Tavastia. Dragonforcen lämppärinä paikat hikeen lämmittänyt Turisas keikkaili Suomessa säästeliäästi loppukesän pikavarauksella tehdyistä lisäkeikoista huolimatta. Onnistuin bändin kuitenkin näkemään kaksi kertaa, ja niistä Dragonforcen kanssa tehdyn kiertueen päätöskeikka Tavastialla oli suorastaan huima veto. Eipä Dragonforcen huumorihevi tuntunu sen jälkeen juuri missään, vaikka monin tavoin hauska keikka olikin (DF veti sitten paremman keikan paremmassa välissä Ankassa, silloin nautin keikan alusta loppuun hyvällä ruokahalulla).
, Darkness walks besides me. Tuomas Saukkosen sooloprojektina syntynyt levy on kovin raskas, mutta silti herkällä tavalla kaunis. Läpeensä onnistunut levy on upeaa metallimusiikkia aivan hienoimmillaan.
Vuoden albumi: Amorphis, Skyforger. Taivaantakoja kuitenkin tuli ja teki sen mitä sen pitikin. Eclipsen jälkeinen Silent Waters oli hieman pliisu, mutta Skyforger tuli (muutaman kuuntelukerran jälkeen) ja täytti pään voimakkaalla soinnillaan. Taas levyn täydeltä polveilevaa tunnelmaheviä. Paras kappale, levyn raskain veto Majestic Beast oli myös kesän livekeikkojen aloituksena loistava.
Vuoden paras keikka. Arvostetuin kategoria viimeiseksi, ja top 5 käännetyssä järjestyksessä.
5)
Turisas @ Tavastia. Vuoden lämppäri, jonka battlemetalli ei oikein voi jättää ketään kylmäksi.
4)
Amorphis @ Tavastia. Amorphiksen tämän vuoden keikoista ainut klubipläjäys, hyvin koottu setti ja taattu toiminta. Muutapa ei tarvitakaan, kun poppi on kohillaan.
3)
Eluveitie @ Tavastia. Vuoden yllättäjä, jota lähdin katsomaan mielenkiinnosta ja pidin niin paljon, että pää kastui hiestä rokkaillessa.
2)
AC/DC @ Olympiastadion. Rokki-ikoneiden stadikan veto (ainut stadikan keikka tänä kesänä muuten) sisälsi oikeastaan kaiken, mitä rokkari voi toivoa. Lavasteet oli isot, porukka mukana, vola niin isolla että lahkeet lepatti ja vielä päälle päätteeksi komea ilotulitus. Ja setti koottu pelkästään superhiteistä, ja niitähän riittää. Pakko nostaa korkealle, vaikka en aivan superfani olekaan. Taattu tykitys, jonka olisi pitänyt voittaa koko paska...
1)
Slipknot @ Ruisrock ...mutta kun maskirokkarit tuli rapakon takaa ja pilas kaiken. Kerta kaikkiaan niin aivoton meno Turun heinäkuisessa yössä, että maa sananmukaisesti järkkyi.
--
Siinäpä ne. Päätöksistä voi vapaasti valittaa. Mihinkään se ei tosin vaikuta.
Ja uusin kujein uuteen vuoteen.
Itse Udo on pieni patukka, josta lähtee ääntä kuin raastinraudasta. Osa keikan nautinnosta meni kyllä miettiessä, että miten paljo se näyttää ja jopa kuulostaa Nappi-Kimmolta...
Hyvin vedetty perushevi raikasi läpi keikan, mutta monenlaista kommervenkkiäkin arviolta ehkä reilun puolitäyden Tavastian yleisölle keksittiin. Rumpusoolo oli melko pitkä, eikä lopulta Acceptin entinen rumpali, selkävaivojen vuoksi U.D.O.-kokoonpanoon kitaristiksi vaihtanut Stefan Kaufmankaan malttanut kokonaan pysyä kapuloiden äärestä pois.
