Keikkahan paukahti liikkeelle sen kummemmin konstailematta.
Itse Udo on pieni patukka, josta lähtee ääntä kuin raastinraudasta. Osa keikan nautinnosta meni kyllä miettiessä, että miten paljo se näyttää ja jopa kuulostaa Nappi-Kimmolta...
Hyvin vedetty perushevi raikasi läpi keikan, mutta monenlaista kommervenkkiäkin arviolta ehkä reilun puolitäyden Tavastian yleisölle keksittiin. Rumpusoolo oli melko pitkä, eikä lopulta Acceptin entinen rumpali, selkävaivojen vuoksi U.D.O.-kokoonpanoon kitaristiksi vaihtanut Stefan Kaufmankaan malttanut kokonaan pysyä kapuloiden äärestä pois.
Toinen kitaristi veti myös melkomoisen soolon. Yllättävän siitä teki se, että mies jätti lavan kokonaan tyhjäksi ja soolotteli aikansa jossakin Tavastian käytävillä, kunnes ilmestyi yleisön sekaan vetämään sooloaan! Teki kyllä vaikutuksen; ei monenkaan bändin kitaristi varmaan viittis semmosta tehä.

Mainitaan nyt vielä, että basisti Fitty Wienhold näyttää ihan Triple H:lta...
Keikka oli (näin minua opastanut asiantuntija kertoi) pitkälti kaksiosainen, eli koostui pyöreästi puoliksi ja puoliksi U.D.O.n ja Acceptin biiseistä. Tulihan sieltä tietysti kaikki Balls to the wallit, Animal Houset, Man and the machinet sekä toki Metal heart Für Elise-teemaisella yleisön hoilatuksella varustettuna. Kaikkiaan siis hyvin taattua perusheviä tiistai-illan ratoksi runsain mitoin.
Keikka kesti kaksinen encoreineen kaikkiaan vartin päälle kaks tuntia, joten rahoille tuli kyllä täysillä vastinetta. En äkkiä muista, että oisin nuin pitkää hevikeikkaa kuunaan nähhy. Ja ku miettii, että miten paljo vähemmälläki herrat ois tilin tehhy niin pakko sanoa, että jos tuo ei ole omistautumista asialle niin mikä on?
Keikka ylitti odotukset monin verroin. Kaikkiaan voikin sanoa, että vuoden ensimmäinen keikka asetti riman todella korkealle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti