Amaranthe siis vuoden eka keikka. Semmosta E-type -metalliahan se on, meleko muottiin puristettua, joskin paikoin hyvinkin mukaansatempaavaa soitantaa.
Väittävät, että bändi on syntynyt "iteksiin", mutta jotenkin kyllä vähän haiskahtaa levy-yhtiön stailaus. Bändin kolme laulajaa kun on ihan kuin jokaiselle jotakin -tyyliä. On pitkätukkainen karjuja, joka rääkyy paidan ylin nappi auki, on N'sync-rokkaripoika, joka laulaa puhtaita ääniä ja on kisakireä kisis laulelemassa naisääntä.
No, stailattu tai ei, kolmen erityyppisen laulajan sekameteli toimii yllättävän hyvin. Biiseissä on paikoin jopa munnua niinkin paljon, että pikku pititkin meinasi lähtiä pyörimään.
Ja onhan tuo naislaulaja kyllä kerrassaan...jottai. Vähän paljonpuoleisesti oli vaatetta, mutta sehän kuoriutu niistä biisien edetessä ihan mukavasti. Ja tukkakin aukes lopulta Splinter in my soulin aikaan. Monenlaista tukanheiluttelua oon lavalla nähhy, mutta tää...
Ite keikkahan oli vähän lyhyt, mutta arvaahan sen, ku on vaan yks levy saatu työnnettyä maailmalle...Domin keikka muuten oliki Amaranthen suurin areena koko tourilla, joten vähähän se varmaan jännitti että miten menis. Tuntuivat kuitenkin tykkäävän "kreisistä meiningistä", mitä helsinkiläiset esittivät.
--
Domista on sanottava muutama sananen. Täähän on se sama paikka, jossa aikoinaan majaili Dante's Highlight. Mulla on jotenki vähä huonoja kokemuksia paikasta, oon ensinnäki kerran vetäny vessan portaissa aivan täydelliset kuperkeikat ja vieläpä melekeen selevästä päästä (ku ne on silleen kierot). Lisäksi siellä kerran oltiin Traakkipuun kanssa AC/DC -keikan jälkeen kattomassa cover-bändiä ja sillonki siellä oli joku tilanne... Tosin en kyllä muista yhtään enää että mikä, joten ehkä se ei ollu mittää vakavaa. Varmaan joku jottai vittuili... Ei ku niin, oisko se alakerran rokkikaraoketyyppi alkanu vinoileen ku ei alettu laulamaan, niin se oliki.
No kuitenki; Dom oli kaikkiaan positiivinen kokemus, sillä en oo paikassa käyny Domin aikaan laisinkaan. Enkä Dantenakaan herran aikoihin. Itse asiassa en ees tiiä millon se on vaihtunu.
Hyvää poppia soiskenteli bändiä ootellessa, tuli vähä Diabloo, Lacuna Coilii, joku Enjoy the Silencen versio (ei Lacuna Coilin vaan vielä hevimpi), Metallicaa... Ja sieltä rankemmasta päästä, mikä on tietty hyvä. Porukkaa oli ihan mainiosti. Tiskejä en testannu ku olin selevin päin (en oo tipattomalla varsinaisesti, vaikka en ookaa kuukauteen juonu pisaraakaan), mutta ainaki väkeä näytti ihan olevan tiskien takana.
Täytyy vähä silmäillä ohjelmistoa, sillä kyllä tuolla vois käyä vastaki (taas). Heti lauantaina siellä ois ollu Kiuasta ja Tracedawnia tarjolla, mutta eihän sitä nyt joka päivä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti